Visuaalista silmää projektiisi

EsittelykuvaniEsittelykuvani

Hei! Olen Mari, tamperelainen graafinen suunnittelija. Olen työskennellyt graafikkona yli kymmenen vuotta ja viimeiset kolme vuotta itsenäisenä yrittäjänä.

Autan mielelläni erilaisissa visuaalista osaamista vaativissa projekteissa. Asiakaskuntani on monipuolinen ja työskentelen paljon etenkin pienyrittäjien, yhdistysten sekä erilaisten hankeprojektien kanssa.

Ydinosaamistani ovat logojen ja visuaalisten ilmeiden suunnittelu, markkinointimateriaalien graafinen suunnittelu, julkaisusuunnittelu sekä verkkosivujen ulkoasujen suunnittelu. Olen kuitenkin kiinnostunut myös muunlaisista graafisen suunnittelun projekteista, ota siis yhteyttä ja keskustellaan!

Palvelun visuaaliset ilmeet ikoni

Visuaaliset ilmeet

Visuaalinen ilme koostuu logosta sekä erilaisten graafisten materiaalien ulkoasusta. Suunnittelu on hyvä aloittaa aina logon suunnittelulla. Hyvä logo on toimialaansa sopiva sekä välittää positiivisen mielikuvan. Lisäksi voidaan suunnitella esimerkiksi käyntikortit ja asiakirjapohjat. Tiedot ilmeestä kootaan graafiseen ohjeistoon, jonka avulla ilmeen noudattaminen on helppoa.

Palvelun markkinointimateriaalit ikoni

Markkinointimateriaalit

Markkinointimateriaalit suunnitellaan noudattaen aiemmin luotua visuaalista ilmettä, jolloin niiden ulkoasu pysyy aina yhtenäisenä ja tunnistettavana. Erilaisia tarvittavia markkinointimateriaaleja voivat olla esimerkiksi käyntikortit, esitteet, flyerit, julisteet, hinnastot, menut, somekuvat ja bannerit, ppt-esitykset, rollupit, lehtimainokset sekä digitaaliset mainokset.

Palvelun julkaisusuunnittelu ikoni

Julkaisusuunnittelu

Julkaisusuunnittelu tarkoittaa julkaisun, kuten lehden, kirjan, raportin, oppaan tai vuosikertomuksen ulkoasun graafista suunnittelua sekä taittoa. Toteutan julkaisujen ulkoasu-uudistuksia, jolloin julkaisun ilme päivitetään ja luodaan uudet sivupohjat. Lisäksi toteutan myös julkaisujen taittotöitä valmiin ulkoasun avulla. Julkaisu voi olla sekä painettu, että sähköinen.

Palvelun verkkosivujen ulkoasut ikoni

Verkkosivujen ulkoasut

Verkkosivut toimivat ikään kuin sähköisenä käyntikorttina ja ovat tänä päivänä tärkeä osa minkä tahansa toimijan markkinointia. Keskityn verkkosivuprojekteissa ulkoasun suunnitteluun. Yhteistyössä koodarin kanssa verkkosivut toteutetaan Wordpress-alustalle. Verkkosivujen suunnittelussa noudatetaan visuaalista ilmettä ja se onkin hyvä suunnitella ensin.

Referenssin Saarenketo kuva

Logon, visuaalisen ilmeen, käyntikortin sekä verkkosivujen ulkoasun suunnittelu.

Referenssin Saimaan miehet kuva

Logon, visuaalisen ilmeen sekä verkkosivujen ulkoasun suunnittelu. Toteutettu yhteistyössä Markkinointi Ukkosen kanssa.

Referenssin Markkinointi Ukkonen kuva

Logon, visuaalisen ilmeen, käyntikorttien sekä verkkosivujen ulkoasun suunnittelu.

Referenssin Terapiakeskus Action kuva

Logon, visuaalisen ilmeen sekä verkkosivujen ulkoasun suunnittelu.

Referenssin Valmennustalo Viritys kuva

Logon, visuaalisen ilmeen sekä somepohjien suunittelu.

Referenssin Elinvoimainen järvilohi ry kuva

Esitteen graafinen suunnittelu ja taitto.

Referenssin Ravintola Ra'amen kuva

Logon, visuaalisen ilmeen, kutsukortin sekä banderollin suunnittelu.

Referenssin Työilo.fi kuva

Logon, visuaalisen ilmeen sekä verkkosivujen ulkoasun suunnittelu.

Referenssin Smart countryside mobility kuva

Logon, visuaalisen ilmeen, Word-pohjan sekä PPT-pohjan suunnittelu.

Referenssin Kirsikka Terveys kuva

Logon, visuaalisen ilmeen, käyntikortin, Word-pohjan sekä mainoksen suunnittelu.

Referenssin Kauneus- ja hyvinvointihoitola Aurinkoinen kuva

Logon, visuaalisen ilmeen, käyntikortin sekä verkkosivujen ulkoasun suunnittelu.

Referenssin EL-Sanomat kuva

Eläkeliiton jäsenlehden taittotyö. Olin mukana myös uudistamassa lehden ulkoasua.

Referenssin Idem victus kuva

Logon, visuaalisen ilmeen sekä presentaation suunnittelu ja taitto.

Referenssin SeOppi kuva

Lehden graafinen suunnittelu ja taitto.

Referenssin Palvelinkauppa kuva

Logon, visuaalisen ilmeen sekä verkkosivujen ulkoasun suunnittelu.

Referenssin EU Funding Playbook kuva

Logon ja visuaalisen ilmeen suunnittelu sekä kirjasen graafinen suunnittelu ja taitto.

Referenssin Julistesuunnittelu kuva

JujuPrix mainonnan suunnittelukilpailun ehdokastyö sekä julisteen suunnittelu Mieli ry:lle.

Ota yhteyttä

Design Mari Johanna

Mari Järvinen
Y-tunnus: 3126260-1
p. 040 735 8453
jarvinen.marijohanna(at)gmail.com

Instagram